Pimeydestä valoon

Katselen jatkuvasti ympärilläni olevia valoja ja varjoja, sitä läikehtivää elävää leikkiä mitä ympärillämme väräjää. Luonnonvalo on aina läsnä, kauniina ja rumana, miten vain katsoja sen näkee tai kokee. Valo on henkilökohtainen kokemus.

Olen harjoitellut rakentamaan valoja tunnelman mukaan täydestä pimeydestä tavoitteelliseen valoon. Valollisuus on aina läsnä, myös pimeydestä liikkeelle lähtiessä, siihen pätevät samat lainalaisuudet kuin luonnon omiin valoihin. Vastuu on vain kokonaan valon rakentajan, sattumalle ei ole silloin tilaa.

Kuvasin ystävääni kahdella hieman erityyppisellä valaistuksella. Tein vain hyvin pienen nyanssin muutoksen, joka tarkoituksena oli muuttaa kuvan tunnelmaa lempeämpään suuntaan. Kummassakin kuvassa on dramaattinen, mutta suhteellisen pehmeä (softbox) pihtivalo, joka ylettyy reilusti ohimoille. Taustalla vain epäsymmetrisesti valaiseva spotti, jossa gridi edessä.

Kuva 1. melankolia.

Tavoitteena oli saada syvällinen muotokuva, jossa valokerronnalla on merkitystä. Valaisin kasvot ensimmäisessä kuvassa kultapintaisen heijastimen kautta, siten että valo tuli suoraan ylhäältä spottimaisen gridin suodattamana. Käänsin heijastimen kulmaa siten, että varjoisin kohta asettui silmien alla. Tunnelmasta tuli melankolisen karu.

Kuva 2. toivo.

Toisen kuvan asetelma oli hivenen toinen. Tavoitteena oli vain samaisen kultapintaisen heijastimen kulman käännöllä ja ylävalon suunnan muutoksella muuttaa kuvan tunnelma lempeämmäksi ja mallinohjauksella saada kuvaan tulevaisuutta. Toin kädet kuvaan – pääosaan. Tässä kuvassa on toivo läsnä.

Näin pienestä voi olla kiinni kerronta ja tunnelma.

Valolla on merkitystä.