"Suurin ihme on mielenrauha" -Amma-

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Mihin sinä lahjoitat tänä jouluna?


Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaikki järjestöt ja muut apua haluavat ovat käsi ojossa odottamassa rahaa joulukeräykseen. Onhan se vähän raskasta kun pyyntöjä tulee joka tuutista, mutta kun ymmärtää hyvän tarkoitusperän, muuttuu asennekin. Varsinkin jos kysymyksessä on hyväntekeväisyys.

Olen aina perinteisesti antanut joulun alla rahaa johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Velvollisuutenani on ollut muistaa vähäosaisia, vaikka oma talous on aina vähän kiikun kaakun. Minusta se vaan on kansalaisvelvollisuus, antaa myös vähästään. Jos on rahaa ostaa kasapäin joululahjoja, on myös varaa apua tarvitseville. 

Hyväntekeväisyysjärjestöjä on monenlaisia. Siksi on hyvä vähän tarkistaa mihin ne lahjoittamasi rahat oikein menevät. Ei ole kiva huomata jälkeenpäin, että lahjoittamistasi rahoista osa onkin mennyt järjestön organisaation palkkoihin yms. 

Tänä vuonna suosittelenkin hieman itsekkäästi, mutta aivan varmasti kohdetta, missä tuotto menee 100 % valittuun kohteeseen. Sataprossaa -hyväntekeväisyysjärjestö on tehnyt ikäihmisten hyväksi seinäkalenterin ja samalla ajatuksena on kerätä pottia lahjoitukseen. Yhteissummana on 100 €. Kohtuullinen lahjoitus jopa tällaiselle tavalliselle yksinhuoltajalle, joten ihan pikku juttu esim. yrityksille. Toivottavasti moni lähtee mukaan.

Erityisen iloinen olen siitä mihin mummukalenterin tuotto menee. Tavoitteena on palkata työttömiä nuoria hoitamaan vanhuksien viriketoimintaa sekä Pirkanmaalle että Uudellemaalle. Pirkanmaalla nuorisotyöttömyys ainakin näyttää olevan surullisen korkealla. Huippua, tukikohteita onkin tavallaan kaksi!

Taitoin ja kuvasin omalta osaltani kalenterin hyväntekeväisyystyönä. Sain muutaman innokkaan valokuvaajan mukaan kuvaamaan mummukalenteria. Iso kiitos vielä heille, valokuvaajat Veera Korhonen, Henna Mitrunen ja Reilika Landén. Kuvauskokemus oli osaltani huikea, kuvaustilanteissa opin paljon. Vanhuksissa elää viisaus. Painotyöstä kiitokset Painohämeeseen.

Meillä on maa – Suomi armas kotimaa – jota ei olisi rakennettu ilman rakkaita ikäihmisiä. Annetaan tänä jouluna lahjaksi heille sitä, mihin lamasta kärsivä valtiomme ei pysty. Annetaan heille tuiki tärkeää, mielen virkeänä pitävää viriketoimintaa ensi vuodelle. 


Lähimmäisistä välittäminen on puhdasta rakkautta. Olethan mukana tekemässä hyvää!