Olen maailman epämusikaalisin ihminen. Lapsenikin nauravat partaansa silloin kun joskus harvoin laulan. Mutta ei se minua haittaa, enää. Lapsena oli toisin. Silloin laitoin iltaisin kädet ristiin ja rukoilin: ”Rakas Jumala, anna minulle laulunlahja, niin voin antaa tämän piirustustaitoni vaihdossa”. Ei mennyt viesti perille yläkertaan, joten näillä lahjoilla mitä on saatu, on myös eletty.
Rakastan musiikin tuottamia tunne-elämyksiä. Kuuntelen musiikkia päivittäin monta tuntia. Haen jatkuvasti uusia tuulia netistä. Keskustelen ystävien kanssa musiikista. Innostun jostakin artistista niin paljon, että kuuntelen hänen tuotantoaan monta viikkoa peräkkäin kyllästymiseen asti. Ja sitten tulee jotain uutta musaa jostain tilalle ja sama kuvio toistuu. Ja lyriikat, voi luoja miten ne ovatkaan kauniita.
Edelleen haluaisin olla musikaalinen. Tai oikeastaan välillisellä tavalla olenkin sitä, sillä osaan soveltaa musiikkia. Valitsen elämän eri tilanteisiin juuri sopivaa musaa. Tiedän mikä vaikutus musiikilla on minuun tai jopa toisiin ihmisiin.
Musiikki voi myös vaikuttaa visuaaliseen suunnitteluun. Itse käytän usein musaa inspiraation lähteenä, varsinkin silloin kun pitää olla rajoitetusti luova. Joskus hyvinkin ristiriitainen musa+työtilaus -yhdistelmä tuottaa toivotun lopputuloksen. Miksi emme hyödyntäisi aistikapasiteettia visuaalisessa suunnittelussa?
Musiikilla voimme vaikuttaa myös kehomme ja mielemme hyvinvointiin. Äänillä on merkitystä. Kävin joskus kuuntelemassa Erkki Lehtirannan luentoa musiikin vaikutuksesta kehoon ja mieleen. Oli aika mielenkiintoista kuulla se mitä oli aina tavallaan tuntenutkin. Lehtirannan kirja: Musiikin korkeammat oktaavit - ääni ja musiikki meissä ja maailmankaikkeudessa on kyllä lukemisen arvoinen kirja.
Lähiaikoina olen kuunnellut paljon 90-luvun grunge-laulajia. John Frusciante, Eddie Vedder, Mike Patton, Chris Cornell ja Layne Staley, siinä muutama mainitakseni. Tänään erityisesti John Fruscianten melankolisen nariseva ääni on iskenyt läpi tajuntani. Miehen äänestä ja sanoituksista huokuu elämänkokemus. Pohjalle ei toki pidä tähdätä, mutta sieltä ylös pääseminen on yksi elämän kauneimmista ihmeistä ja hatun noston arvoinen suoritus. Kaikki grungen aikakauden angstiset artistit siihen eivät pystyneet, joten levätköön Curt ja Layne rauhassa.
Millainenkohan vaikutus John Frusciante - Control -biisillä on visuaalisuuteen?
"Control"
It's not the way I go
It's not the way I go
Noone here hears me
I'm sick of people knowing me
Life's confusing me
There's so much I don't see
something's controlling me
It's no way to live
I haven't got a thing to give
And those signs trade off
I'm a line from loud to soft
For what I have to say
I wanted to build a stage
I wanted to feel this way
All this things are real
I don't know my own field
You will prove me wrong
I don't know one
I see now what I've got
It reveals just what is is not
Someday I'll take it away
There's nothing for me anyway
Love don't choose me
wide don't see a thing
What I'm saying is now
I don't know what it's about
I wander through the dawn
so much goes on
Who will make me run
I admit I might be wrong
These letters shelter me now
I wonder how
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti