"Suurin ihme on mielenrauha" -Amma-

lauantai 2. lokakuuta 2010

Fantastinen kiitos

Työrintamalla muistuttelen jatkuvasti kanssaihmisiäni verkostoitumisesta ja sosiaalisten kontakteiden tärkeydestä. Tällä kertaa ei tainnut olla suutarin lapsella kenkiä.




Sain tietooni muutaman mutkan kautta, että Fantastinen Norsu oli antanut blogilleni Beautiful Blogger Award -palkinnon. Puskista tuli, jättikurpitsan kokoinen kiitos palkinnosta!

Haluan jakaa Beautiful Blogger Award -palkinnon puolestani blogeille, joissa on vertaistuki -aspekti mukana, joka tarkoituksella tai tahtomattaan. Lukijoilleen tärkeitä blogeja.

 
        
Tässä siis minun seitsemän asiaa, jotka palkinnon saajan pitänee kertoa itsestään.

1. Uskon, että olemme täällä telluksella ennen kaikkea toisiamme varten.

2. Haluaisin hidastaa elämääni.

3. En osaa olla kovin pinnallinen.

4. Mietin asioita aina liian paljon.

5. Melankolia on mielestäni kaunista.

6. Yritän erottaa nautinnon ja onnen käsitteet päivittäin.

7. Pystyn puhumaan ääneen vaikeistakin asioista.


Ja tänään valvon liian pitkään, vaikka huomenna aamulla on tiedossa hyväntekeväisyyshommia. Öitä siis.