Yöllä ei ole aikaa

Ympärillä on hiljaista, vain kellon tasainen tikitys kuuluu jotakin vaimeana. Ilma väreilee käsinkosketeltavaa rauhaa. On luovuuden aika. Mieli työskentelee rauhalliseen tahtiin synnyttäen ideoita, ratkaisuja ja uusia mahdollisuuksia. En tahtoisi mennä nukkumaan, sillä nyt on hyvä olla. Yöllä aistit ovat avoinna ja intuitio on vahvimmillaan.

Jenni Rope kuvaa ajatuksen yöstä näin: Yöllä kello kolme

Yö on kaunis - aikaa ei enää ole. Olen vain ihan hiljaa.

 

Rinsessa-kortti

 

Tein joulukortin - sähköisen sellaisen. Tässä se myös toivottaa blogini lukijoille iloista Joulua. Kuva on muuten kuvattu saksalaisen joulukaupan ikkunasta. Ihastuin ikiajoiksi sammakkorinsessaan.

halein,
Visual R eli raisa

Pimeydestä valoon

Katselen jatkuvasti ympärilläni olevia valoja ja varjoja, sitä läikehtivää elävää leikkiä mitä ympärillämme väräjää. Luonnonvalo on aina läsnä, kauniina ja rumana, miten vain katsoja sen näkee tai kokee. Valo on henkilökohtainen kokemus.

Olen harjoitellut rakentamaan valoja tunnelman mukaan täydestä pimeydestä tavoitteelliseen valoon. Valollisuus on aina läsnä, myös pimeydestä liikkeelle lähtiessä, siihen pätevät samat lainalaisuudet kuin luonnon omiin valoihin. Vastuu on vain kokonaan valon rakentajan, sattumalle ei ole silloin tilaa.

Kuvasin ystävääni kahdella hieman erityyppisellä valaistuksella. Tein vain hyvin pienen nyanssin muutoksen, joka tarkoituksena oli muuttaa kuvan tunnelmaa lempeämpään suuntaan. Kummassakin kuvassa on dramaattinen, mutta suhteellisen pehmeä (softbox) pihtivalo, joka ylettyy reilusti ohimoille. Taustalla vain epäsymmetrisesti valaiseva spotti, jossa gridi edessä.

Kuva 1. melankolia.

Tavoitteena oli saada syvällinen muotokuva, jossa valokerronnalla on merkitystä. Valaisin kasvot ensimmäisessä kuvassa kultapintaisen heijastimen kautta, siten että valo tuli suoraan ylhäältä spottimaisen gridin suodattamana. Käänsin heijastimen kulmaa siten, että varjoisin kohta asettui silmien alla. Tunnelmasta tuli melankolisen karu.

Kuva 2. toivo.

Toisen kuvan asetelma oli hivenen toinen. Tavoitteena oli vain samaisen kultapintaisen heijastimen kulman käännöllä ja ylävalon suunnan muutoksella muuttaa kuvan tunnelma lempeämmäksi ja mallinohjauksella saada kuvaan tulevaisuutta. Toin kädet kuvaan – pääosaan. Tässä kuvassa on toivo läsnä.

Näin pienestä voi olla kiinni kerronta ja tunnelma.

Valolla on merkitystä.

Viis tyttöä - elämänmittainen matka

Elämä on matka. Siinä on välietappeja, sivupolkuja, takapakkeja ja joskus huimaa vauhtia eteenpäin pyyhkäiseviä ohituskaistoja. Silti se matka on aina samanmittainen.

Rakastan syvästi asioita, ihmisiä ja tarinoita joissa on sisältöä, eikä vain pintaa ja ulkokultaisuutta. Elämää itseään, joka joskus satuttaa itkuun saakka, antaa ajateltavaa, mutta on silti niin rakastettavan koskettava.

Juuri tänään haluan jakaa teille yhden sellaisen tarinan, joka on koskettanut minua. Kiitos Joose Keskitalo ja kappale Viis tyttöä. Se on kertomus alusta, matkasta ja lopusta. Se on tarina luomisen tuskasta, uskosta, vaikeiden asioiden läpikäymisestä sivupolkujen kautta päämäärään pääsemisestä. Tänään olen valmis taas astumaan eteenpäin elämässä, yhden välietapin saavuttaneena.

Kuvitin oman matkani - Viis tyttöä.

Olen hetken kokonainen ja vierelläni on elämä. Kiitos.

Viis tyttöä kaunista kuin tähdet taivaahalla
Näin minä unta jokaisesta kustakin vuorollansa

Vaan jottei kukaan toinen veisi kultasydäntäsi
Muovipussiin tungin ja suljin puukon ja sydämesi

Toinen hellillä käsillänsa hoivasi siskon lasta
Vaan kädet nuo minä sahasin jotteivät tuskia saisi

Loput kolme kirkkomaalle hautasin kaksin käsin
Vaan talteen otin rinnat, jalat ja yhdet lempeät kasvot

Viis tyttöä kaunista kaikki palasina
Sommittelin kokosin kultani palasia

Sommittelin kokosin kuusi pitkää päivää
ja seitsemäntenä lepäsin vierellä kokonainen 

Mihin sinä lahjoitat tänä jouluna?

Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaikki järjestöt ja muut apua haluavat ovat käsi ojossa odottamassa rahaa joulukeräykseen. Onhan se vähän raskasta kun pyyntöjä tulee joka tuutista, mutta kun ymmärtää hyvän tarkoitusperän, muuttuu asennekin. Varsinkin jos kysymyksessä on hyväntekeväisyys.

Olen aina perinteisesti antanut joulun alla rahaa johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Velvollisuutenani on ollut muistaa vähäosaisia, vaikka oma talous on aina vähän kiikun kaakun. Minusta se vaan on kansalaisvelvollisuus, antaa myös vähästään. Jos on rahaa ostaa kasapäin joululahjoja, on myös varaa apua tarvitseville. 

Hyväntekeväisyysjärjestöjä on monenlaisia. Siksi on hyvä vähän tarkistaa mihin ne lahjoittamasi rahat oikein menevät. Ei ole kiva huomata jälkeenpäin, että lahjoittamistasi rahoista osa onkin mennyt järjestön organisaation palkkoihin yms. 

Tänä vuonna suosittelenkin hieman itsekkäästi, mutta aivan varmasti kohdetta, missä tuotto menee 100 % valittuun kohteeseen. Sataprossaa -hyväntekeväisyysjärjestö on tehnyt ikäihmisten hyväksi seinäkalenterin ja samalla ajatuksena on kerätä pottia lahjoitukseen. Yhteissummana on 100 €. Kohtuullinen lahjoitus jopa tällaiselle tavalliselle yksinhuoltajalle, joten ihan pikku juttu esim. yrityksille. Toivottavasti moni lähtee mukaan.

Erityisen iloinen olen siitä mihin mummukalenterin tuotto menee. Tavoitteena on palkata työttömiä nuoria hoitamaan vanhuksien viriketoimintaa sekä Pirkanmaalle että Uudellemaalle. Pirkanmaalla nuorisotyöttömyys ainakin näyttää olevan surullisen korkealla. Huippua, tukikohteita onkin tavallaan kaksi!

Taitoin ja kuvasin omalta osaltani kalenterin hyväntekeväisyystyönä. Sain muutaman innokkaan valokuvaajan mukaan kuvaamaan mummukalenteria. Iso kiitos vielä heille, valokuvaajat Veera Korhonen, Henna Mitrunen ja Reilika Landén. Kuvauskokemus oli osaltani huikea, kuvaustilanteissa opin paljon. Vanhuksissa elää viisaus. Painotyöstä kiitokset Painohämeeseen.

Meillä on maa – Suomi armas kotimaa – jota ei olisi rakennettu ilman rakkaita ikäihmisiä. Annetaan tänä jouluna lahjaksi heille sitä, mihin lamasta kärsivä valtiomme ei pysty. Annetaan heille tuiki tärkeää, mielen virkeänä pitävää viriketoimintaa ensi vuodelle. 

Lue lisää ja tilaa mummukalenteri.

Lähimmäisistä välittäminen on puhdasta rakkautta. Olethan mukana tekemässä hyvää!

Totuus asuu sydämessäsi

Tämä aika ruokkii mielen heikkouksia. Ihmiset voivat pahoin materian ympärillä ja miettivät silti kateellisena naapurin uutta autoa tai mistä repiä rahat seuraavaa etelän matkaan. Onni ulkoiseltaan ja kuvitellaan, että se on jotakin konkreettista syötävää ja juotavaa, nuoruudenlähteen kaltainen ikuinen pinnallinen päämäärä. Miksi kukaan ei tajua kääntyä ja katsoa sisälle omaan itseen?

Ja kun se onni ei sitten löytynyt tälläkään kertaa sieltä etelänmatkalta tai naapurin autoa kalliimmasta autosta ja onnettomuusnupit vain vääntyivät aivan kaakkoon, muuttuu mielikin heikoksi ja millään ole lopulta mitään merkitystä. Surkuhan tässä tulee kun katsoo niitä onnettomia ihmisiä, jotka epätoivon vimmalla yrittävät etsiä onnea, mutta eksyvät sivuraiteille - nautinnon tielle. Mielen turruttavia päihteitä ja kehoa tuhoavia elintapoja luullaan oppaaksi onneen, vaikka tienviitta näyttää juuri vastakkaiseen suuntaa. Kysyn edelleen, miksi kukaan ei tajua kääntää suuntaa omaan itseen.

Annan kultasen neuvon, joka ei ole millään tapaa salainen ja joka on kaikkien tavoitettavissa. Kohtaamalla sisäisen itsesi ja sitä kautta löytämällä juuri sinulle sopivan keinon tuntea tasapainoa ja ykseyttä maailman kanssa saavutat onnen. 

Totuus asuu sydämessäsi, rakenna sille koti missä on hyvä olla.

Tulis jo kesä

Ensilumi sataa hiljalleen maahan ja päällimmäinen ajatukseni on; tulis jo kesä. Kylmässä ei ole kivaa, mutta onneksi mielessä voi olla silti positiivisia ajatuksia.

Olen iloinen. Sataprossaa -mummukalenteri on näillä näppäimillä valmis ja kohta Arttu, Sampo ja Jouni pääsevät niitä kaupittelemaan. Poikia voi vielä toki koittaa voittaa tilata tekemään joulusiivousta. Myös puhuminen onnistuu heiltä luontevasti. Siihenkin on kaikilla mahdollisuus tarttua. Lue toki lisää Sataprossaa -hyväntekeväisyydestä heidän facebook -sivuiltaan.

Kyllä se vaan on kiva tehdä hyvää. Lupaan myös itselleni, että yritän olla kaikille läheisilleni kiltimpi ja koettaa sopeutua taas tähän kylmään ja pimeään vuodenaikaan.

Melikuvamatkailu on pakokeino, mutta myös loistava tapa piristää mieltä halvalla ja helposti. Kuvittelen siis Leinosen Villen Kesän lapsi -tulkinnan mukaisen 70-luvun lapsuuteni kesämaiseman ja vedän vielä toisen peiton kylmien varpaideni suojaksi ja hyppään lämpimiin kesäöihin. 

Eläköön unelmat!