Fantastinen kiitos

Työrintamalla muistuttelen jatkuvasti kanssaihmisiäni verkostoitumisesta ja sosiaalisten kontakteiden tärkeydestä. Tällä kertaa ei tainnut olla suutarin lapsella kenkiä.

Sain tietooni muutaman mutkan kautta, että Fantastinen Norsu oli antanut blogilleni Beautiful Blogger Award -palkinnon. Puskista tuli, jättikurpitsan kokoinen kiitos palkinnosta!

Haluan jakaa Beautiful Blogger Award -palkinnon puolestani blogeille, joissa on vertaistuki -aspekti mukana, joka tarkoituksella tai tahtomattaan. Lukijoilleen tärkeitä blogeja.

Neljäs elämä

Jotain. Enemmän kuin joskus

Unelmia etsimässä

Puiden lapsi

Luumupuutarha

Mari

Kehräsaari

 

        

Tässä siis minun seitsemän asiaa, jotka palkinnon saajan pitänee kertoa itsestään.

1. Uskon, että olemme täällä telluksella ennen kaikkea toisiamme varten.

2. Haluaisin hidastaa elämääni.

3. En osaa olla kovin pinnallinen.

4. Mietin asioita aina liian paljon.

5. Melankolia on mielestäni kaunista.

6. Yritän erottaa nautinnon ja onnen käsitteet päivittäin.

7. Pystyn puhumaan ääneen vaikeistakin asioista.


Ja tänään valvon liian pitkään, vaikka huomenna aamulla on tiedossa hyväntekeväisyyshommia. Öitä siis.

             

Satujen todellisuus

Voi kuinka rakastankaan satuja. Niitä tarinoita, joissa ei ole todellisuutta, vaan elämää ilman rajoja ja normeja.

Minulla oli lapsena tapana seistä päälläni ja kuvitella, että lattia oli katto ja katto oli lattia. Mietin kattolampuille uusia funktioita ja harmittelin sitä, ettei meillä ollut enemmän katoista roikkuvia juttuja. Matot kyllä koristivat kattoja sateenkaaren värein. Voi kun onnistuisin vielä joskus maalaamaan kotini kattoon lapsuuden räsymaton.

Tämän aamuinen näkymä, sorsaperhe käveli peräkanaa suojatiellä (hih, kyllä!), toi mieleeni lapsuuteni toisen suosikkileikkini. Minulla oli tapana istua kylminä syysaamuina ikkunassa ja katsella pihassa käyskentelevien lintujen touhuja. Keksin linnuille aina omia repliikkejä ja leikin niillä ikään kuin muillakin leluillani. Oma pieni maailmani oli aina niin kaunis ja kaikki olivat onnellisia.

Kuvasin viime keväänä kuvasarjan, joka löyhästi myötäili Liisa ihmemaassa -satua. Oli ihanaa päästää mielikuvitus valloilleen ja upota satuihin, todellisuutta ihmeellisempiin tarinoihin – paeta hetkellisesti kuvien kautta kylmää todellisuutta.

Tässä osa kuvista Liisa Ihmemaassa -sarjastani.

 

TV:stä kuuntelin lapsena mieluiten aina sen Pikkukakkosen iltasadun. Lasse Pöystin ääni oli jotenkin rauhoittava. Tässä palanen lapsuudestani myös teille kuunneltavaksi. Satu prinsessan kiharoista. 

Kauniita unia, villejä päiväunia, valveunia joka lähtöön sekä myös lempeä tuleviin haaveiluhetkiin.

Äitini taitaa olla suojelusenkeli

Muusikot ja kirjailijat omistavat teoksiaan läheisilleen. Olkoon alla oleva kuva samaan tapaan omistettu äidilleni, joka kuoli yllättäen alkuvuodesta 2009. Hän taitaakin olla nykyisin jo harjaantunut suojelusenkeli. Terkut sinne pilvenreunalle myös lapsenlapsiltasi.

Suojelusenkeli-laulu oli äidin ikisuosikkikappale läpi vuosien. Kuuntelen sen mieluiten Sakari Kuosmasen esittämänä.

 Lapsuuteni joulukuusessa istunut enkeli.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy
vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi pianhan lapsonen langeta vois
jos käsi ei enkelin kädessä ois'.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi laps´, ethän milloinkaan ottaa sä vois
sun kättäsi enkelin kädestä pois.

Prinsessa auttaa

Ihmismieli on aika eriskummallinen. Se voi koska vaan tehdä tepposet. Kukaan ei oikein tiedä missä menee todellisuuden raja. Mikä on totta ja mikä ei? Kuka määrittelee totuuden? Jos mieleni sanoo, että olen prinsessa, niin se on silloin totta.

Sairauksien määrä on maailmassa vakio, poistuneiden tilalle tulee aina uusia. Tämä aika ruokkii mielen sairauksia ja ne ovatkin lisääntyneet huimasti viime vuosikymmenillä. Mielemme sairastuvat ihmiskunnan kehityksen johdosta.

Kävin tänään katsomassa todellisuuteen pohjautuvan Arto Halosen Prinsessa-elokuvan, koskettavan draaman mielisairaudesta. Se kertoi "Kellokosken prinsessana" tunnetun Anna Lappalaisen tarinaa. Skitsofreniaa sairastanut Anna kuvitteli olevansa Buckinghamin palatsissa syntynyt prinsessa. Se oli hänen totuus ja totta. Sairaudestaan huolimatta tai jopa sen ansiosta hänellä oli myös kyky auttaa muita potilaita.

Ihmismieli on niin hauras ja samalla niin kaunis. Olen usein miettinyt mikä yhdistää mieleltään sairaita ihmisiä. Vastaukseni on, mielen herkkyys ja luovuus. Usein taustalla on myös jokin psyykettä järkyttänyt tapahtuma menneisyydestä. Todellisuuden pako saattaa olla tällaisissa tapauksessa pelastus. Miksi puuttua pakonomaisin voimakeinoin mielen todellisuuteen, jos ihminen muuten voi hyvin. Miksi vaatia Matti kohtaamaan todellisuus, jos hän voi Napoleonina Mattia paremmin?

Olen vuosia sitten sairastanut vakavaa masennusta ja ollut sairaalahoidossa muutamia kertoja. Tiedän omasta kokemuksesta mikä voima onkaan ihmisistä, jotka ymmärtävät mistä on kysymys eli toiset samankaltaiset. Siksi haluan auttaa tänä päivänä niitä, jotka ovat samassa tilanteessa kun minä aikoinaan. Kiitän vieläkin joka päivä korkeinta siitä että selvisin. Tunnistan nykyisin mieleni karikot ja pyrin elämään tasapainoista elämää. Minut pelasti jooga & meditaatio – oman itseen tutustuminen.

Eräs lääkäri sanoi vuosia sitten minulle hoitojakson aikana: ”Yhtään Nobel-kirjaa ei olisi kirjoitettu ilman mielenterveysongelmia”. Voisiko mielen heikkoutta ja vahvuutta paremmin kiteyttää?

Prinsessalle

Kultainen sääntö on tie sopusointuun

Voisimmeko elää ilman muita ihmisiä? Vaikka asuisimme yksin, niin jossakin vaiheessa olemme ihmisten kanssa yhdessä. Päiväkodit, koulut, työpaikat erilaiset harrastukset, jopa vanhainkodit, odottavat ihmisten välistä kanssakäymistä. Aika vaikeaksi on siis tehty tässä maailmassa puhdas erakon elämä.

Ihmisten välinen suvaitsevaisuus on avainasemassa, kun mietitään toimivaa kanssakäymistä. Kaikille ei sopusointu ole itsestäänselvyys. Yksilötasolla syntyy pieniä konflikteja ja kansallisella tasolla ääritilanteessa jo sotia.

Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Vaikka eri uskonnoilla sekä filosofisilla organisaatioilla on useimmiten sama ydinaate, ajatellaan sen koskevan vain omaa näkökantaamme edustavia ihmisiä. Emme toteuta sitä mikä on kaiken ydin. Kultainen sääntö on kaikkialla. Kristinuskossa se on esimerkiksi Raamatun mukainen Jeesuksen opetus Vuorisaarnasta: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." Taolaisuudessa sama asia ilmaistaan: "Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi." Islam sanoo puolestaan sen näin: ”Kukaan teistä ei ole uskova, jollei hän ei toivo samaa veljelleen kun itselleen”.

Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS tekee jatkuvaa siltaa ruohonjuuritasolla, jotta eri uskontoa harjoittavat ihmiset voisivat ymmärtää toistensa etikkaa, sekä elä sopusoinnussa keskenään. Tämänkaltaista toimintaa kutsutaan uskontodialogiksi. Suosittelen tutustumaan.

Pienillä teoilla ja ajatuksella, että suhtaudumme muihin kuin itseemme, voimme saavuttaa suuria - sopusointua elämään.

Lapsillani on metsää vielä tänään

Tykkään antaa lahjaksi jotakin, joka ei ole konkreettista. Sellaista missä on ajatusta ja mielellään vielä hyväntekeväisyysaspekti mukana. Hyvää mieltä, onnea – syvempää ajatusta.

Viime jouluna ostin lapsilleni maailman kivoimman lahjan. Pakettiin sujahti palanen metsää Kyöpelivuorelta Pertti Linkolan nimmarilla varustettuna. Ikimetsän myyminen lahjakorteilla on loistava idea Luonnonperintösäätiöltä. Meissä jokaisessa asuu pieni viherpiipertäjä, silloin kun on kyse maailman ympäristön tilanteesta. Lahjakortin ostaminen on helppo tapa osallistua konkreettiseen metsänsuojeluun, myös niille jotka pelkäävät ”koijärvi” leimaa. Nämä suojellut ikimetsät rakentuvat tilkkutäkkimäisesti lahjoittajien pinta-alojen mukaan.

Luonnonperintösäätiöllä on jo monen vuoden historia, siitä voit lukea enemmän heidän nettisivuiltaan.

Jaa hyvää

On se vaan kumma, että hyvää on niin vaikea tehdä. Ihmiset odottavat jatkuvasti vastapalveluksia tosiltaan. Pyyteettömyys ei kuulu nykyihmisen arvomaailman top teniin. Kaikesta pitää hyötyä.

Downshifting eli elämän hidastaminen kiinnostaa nuoria aikuisia. Yhteiskunta ajaa ihmiset piippuun, yksilö herää uupumikseen, mutta yhteiskunnasta ei kanneta vastuuta. Huolestuminen ei ylety yksilötasoa pidemmälle. Halutaan hyvää vain itselle ja läheisille, muilla ei niin väliä. Jätetään maailmanpelastaminen muille. Ja ketäs ne muut sitten ovat?

Yllätyin positiivisesti vähän aika sitten, kun ystäväni Arttu kyseli minua mukaan tekemään hyvää. Olin kuvitellut hänen olevan juuri sellainen bisnespelle, jolla ei ole elämässä mikään muu niin tärkeää kuin raha. Olipas kiva olla väärässä. Artulla ja sen Diili-kavereilla, Sampolla ja Jounilla, on loistavia suunnitelmia millä tehdä paljon hyvää ja 100 % hyväntekeväisyyttä. Ensimmäinen tempaus on 1. ja 2. päivä lokakuuta, kun he pesevät tamperelaisten yritysten ikkunoita – puvut päällä.

Totta kai minä olen näiden miesten messissä!