Luonto on mielen kehto

Voiko luonnon kauneutta ilmaista paremmin kun Eino Leino Nocturne-runonsa ensimmäisessä säkeessä? Toinen säe puolestaan pukee sanoisi sen meditatiivisen tunteen, mitä luonnon rauha saa mielessä aikaan.

Leino kirjoitti runon Kangasniemellä, mutta runon maisema sijoittuu Kainuun Paltamoon, jossa runoilija vietti lapsuutensa.

Sillä Kainuun maisemissa on myös minun juureni, synnyinseutuni verkkainen kauneus. Luonto on mielen kehto – rauhan tyyssija.

Onnea etsimässä -kuvasarjastani.
Luonnon rauhassa Petterin mieli lepää.

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Miksi metsän tummuus sävelehen?
Kosk' on mustaa murhe ylpeäin.
Miksi juovat päivän laskenehen?
Koska monta nuorta unta näin.
Miksi etäisien vuorten siinto?
Koska sinne on silmäin kiinto.
Miksi vanamoiden valjut lemut?
Koska päättyneet on päivän kemut.
Miksi varjot virran veen?
Kosk' on mieli mulla siimekseen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.

-Eino Leino-